Kainuu on siirtynyt takaisin koronaepidemian perusvaiheeseen
Hyvästä käänteestä huolimatta suositellaan, että kiihtymisvaiheen ohjeet ja suositukset pidetään pääosin edelleen voimassa myös Hyrynsalmella:
- Maskia tai kokokasvovisiiriä tulee käyttää:
- Työtehtävissä, joissa lähikontaktia ei voida välttää kaikilla yli 12-vuotiailla, poikkeuksena perusasteen koulut
- Joukkoliikenteessä ja julkisissa tiloissa, kaupoissa, kirkoissa, museoissa ja vastaavissa sisätiloissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää
- Riskialueilta maahan palattaessa ja karanteeniin siirryttäessä sekä koronatestiin matkatessa
- Valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa toistaiseksi:
- Etätyötä suositaan myös Hyrynsalmen kunnassa – näin vähennetään lähikontakteja ja pendelöinnin ja muiden työmatkojen aiheuttamia riskejä. Lisäksi tulee välttää maakunnan ja valtakunnanrajojen ylityksiä ilman painavaa syytä.
- Kokoontumisrajoitukset voimassa ainakin helmikuun loppuun:
- Kunnan järjestämät yleisötilaisuudet on peruttu toistaiseksi; AVI:n päätöksellä kaikki yli 20 henkilön tilaisuudet vain erityisjärjestelyin.
- Perusasteen opetus ja varhaiskasvatus järjestetään mahdollisimman normaalisti; maskien käyttöpakko perusasteen koulutuksessa on poistettu, mutta toisella asteella se on edelleen voimassa.
- Kansalais- ja musiikkiopistojen opetus jatkuu opetuksesta annettujen ohjeiden mukaisesti.
- Urheiluhallit, uimahalli ja kuntosalit ovat avoinna noudattaen kokoontumis- ja tapahtumarajoituksia. Kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta on järjestettävä siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakteja.
- Kunnan ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteet ovat normaalisti avoinna, ja kunnan palvelut tuotetaan soveltaen näitä ohjeita. Hoito- ja hoivalaitokset toimivat normaalisti ja noudattavat varotoimia hoitotyön ja vierailujen osalta (suositellaan vain välttämättömiä vierailuita).
- Kirkoissa ja uskonnollisten yhteisöjen tiloissa tulee noudattaa seurakuntien antamia ohjeita sekä kokoontumis- ja tapahtumarajoituksia.
Huom. Kainuun sote tiedottaa Kainuun koronatilanteesta päivittäin nettisivuillaan, jonne on linkki myös Hyrynsalmen kunnan nettisivuilta. Voimia kaikille – kyllä kevään valo ja rokote nujertavat koronan.
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Heimo Keränen, 0447104400, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

