Saavutettavuustyökalut

Valikko

b hyrynsalmi

perjantai, 03 joulukuu 2021 14:03

Hyrynsalmen kunnan koronatiedote 3.12.2021 klo 14, Heimo Keränen

HYRYNSALMEN KUNNAN KORONATIEDOTE

Soten tiedotteen pohjalta 3.12.2021 klo  14, Heimo Keränen

Hyrynsalmen ja Suomussalmen tartunnoista useita karanteeneja

Eilen Hyrynsalmella ja Suomussalmella todettuun koronaryppääseen ei ole toistaiseksi tullut uusia tartuntoja. Karanteeniin on määrätty tällä hetkellä 24 henkilöä, joista 22 Hyrynsalmella. Hyrynsalmen kunta on varotoimena siirtänyt Moisiovaaran koulun ja kirkonkylän yhtenäiskoulun etäopetukseen ensi keskiviikkoon 8.12. saakka. Myös itsenäisyyspäivän juhla 6.12. Hyrynsalmen kunnantalolla on peruttu.

Tällä hetkellä tiedetään, että yhteensä kymmenen positiivista tapausta liittyvät toisiinsa. Viitteitä esimerkiksi ulkomaisista tartunnanlähteistä tai virusmuunnoksista ei ole tiedossa.

Kunnissa järjestettiin eilen nopealla aikataululla infotilaisuudet, joihin etäyhteydellä osallistui yli 200 henkilöä. ”Tunnelma on rauhallinen, mutta ihmisten huoli on ymmärrettävää. Pitkän hiljaisemman jakson jälkeen olemme jälleen tilanteessa, jossa varotoimia ja poikkeusjärjestelyitä on lisättävä”, toteavat kunnanjohtajat Heimo Keränen Hyrynsalmelta ja Erno Heikkinen Suomussalmelta.

Tartunnanjäljitys jatkuu

Tartunnanjäljitys jatkuu tänään. Mahdollisesti altistuneita on useita kymmeniä, joten kokonaisuuden selvittämisessä ja altistuneiden testaamisessa menee aikaa. ”Arviomme mukaan laajoihin seulontatestauksiin ei tällä hetkellä ole syytä, mutta seuraamme tilanteen kehittymistä ja ohjeistamme tarvittaessa”, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen Kainuun sotesta.

”Jatkotartunnat ovat mahdollisia, sillä lähikontakteja opetustilanteissa sekä esimerkiksi koulukyydeissä on hankala välttää. Perusmenettelynä on, että kahteen kertaan rokotettuja ei rutiinisti määrätä karanteeniin – toki vahvasti altistuneiden osalta voidaan näinkin toimia, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Rokotussuoja vähentää merkittävästi viruksen leviämistä sekä pienentää vakavien oireiden riskiä. Kehotamme kuitenkin toimimaan omatoimisesti varovaisuusperiaatteella, mikäli tiedossa on mahdollisia altistumisia”, toteaa Lea Käsmä-Ronkainen.

Kainuussa kehotetaan varovaisuuteen

Kainuussa todettiin eilen yhteensä 16 uutta koronatartuntaa Kajaanissa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Sotkamossa. Muualla maassa tilanne heikkenee edelleen – epidemia on erityisen vaikea Pohjois-Pohjanmaalla jossa ilmaantuvuus on yli kymmenkertainen Kainuuseen verrattuna.

Kainuun sote kehottaa asukkaita noudattamaan voimassa olevia suosituksia ja ohjeita. Varovaisuus on tarpeen erityisesti yleisötilaisuuksissa, liikennevälineissä ja muissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Näissä on suositeltavaa käyttää kasvomaskia. Tartuntatautilaki velvoittaa tilaisuuksien järjestäjät ja tilojen haltijat huolehtimaan osallistujien ohjeistamisesta, käsien puhdistamisesta ja väljistä tilajärjestelyistä.

Kainuun sote ja kunnat toistavat aiemman vetoomuksensa, että tilaisuuksiin ja tapahtumiin osallistutaan rokotettuna ja vain oireettomana.

Viikonlopun aikana seuratkaa SOTE:n tiedotteita: https://sote.kainuu.fi/kainuun-soten-koronatiedotteet


Lisätietoja medialle:

Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen p. 044 7970 655

Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen p. 044 7104 400

Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen p. 044 777 3344

 

Hyrynsalmen kunta

Laskutie 1
89400 Hyrynsalmi
kunta(e)hyrynsalmi.fi

Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi(e)hyrynsalmi.fi

Aukioloajat

Kunnanvirasto on avoinna
ma - pe klo 9 - 15
(suljettu klo 11 - 11.30)

 

 

 

 



Kirjaudu sisään

Hyrynsalmen kunnan Facebook-kanava

Hyrynsalmen kunnan Youtube-kanava

Hyrynsalmen kunnan Instagram-kanava