Kuntalaiskyselyn raportointi
Syksyn 2025 kuntalaiskysely Hyrynsalmella sai poikkeuksellisen paljon vastauksia. Olemme iloisia erityisesti nuorten aktiivisesta osallistumisesta. Tulokset täydentävät kuntalaisillassa saatua palautetta ja tarjoavat arvokasta tietoa kunnan kehittämiseen.
Vastauksissa arvostettiin erityisesti monipuolisia harrastus- ja liikuntamahdollisuuksia, upeaa luontoa, lapsiperheiden palveluja sekä rauhallista ja yhteisöllistä ilmapiiriä. Kehitysehdotuksissa korostuivat kylän viihtyvyyden parantaminen, tyhjien kiinteistöjen hyödyntäminen, uusien yritysten houkutteleminen sekä palveluiden ja infrastruktuurin kehittäminen.
Kyselyn tuloksia käsitellään jatkossa tarkemmin, ja osallistuvan budjetoinnin seuraavista vaiheista tiedotetaan myöhemmin.
Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
Alta voit lukea kyselyn vastausten tiivistelmän.
Kuntalaiskyselyn tiivistelmä
Kyselyyn vastasi yhteensä 129 henkilöä. Suurin osa vastaajista oli 31–65-vuotiaita (61 %) ja vakituisesti Hyrynsalmella asuvia (82 %). Myös vapaa-ajan asukkaat olivat hyvin edustettuina.
Keskeiset hyvinvointia lisäävät toiveet
Vastaajien tärkein huolenaihe oli peruspalveluiden turvaaminen, erityisesti terveyspalveluiden pysyminen paikkakunnalla. Toiseksi nousi esiin harrastus- ja liikuntamahdollisuuksien kehittäminen: hiihtoladut, Iskun kenttä, retkeilyreitit, kuntosali, koirapuisto, frisbeegolf ja avantouinti olivat toistuvia teemoja. Ympäristön viihtyvyyden parantaminen (valaistus, kukkaistutukset, tyhjien kiinteistöjen purku) ja teiden kunnossapito koettiin erittäin tärkeiksi. Lisäksi toivottiin lisää tapahtumia, panostuksia nuoriin, palveluita ikäihmisille, syrjäkylien parempaa huomioimista sekä kunnan aktiivisuutta matkailussa, julkisessa liikenteessä ja elinvoiman vahvistamisessa.
Arjen turvallisuuden kehittäminen
Arjen turvallisuutta parhaiten parantaisivat vastaajien mielestä teiden kunnossapito, parempi valaistus, lisää kevyen liikenteen väyliä, sekä tarvittaessa hidasteet ja alhaisemmat nopeusrajoitukset. Myös poliisien läsnäolo, terveyspalveluiden toimivuus, ikäihmisten palvelut sekä huonokuntoisten rakennusten poistaminen nousivat esiin. Toivottiin lisäksi ennaltaehkäisevää nuorisotyötä ja parempaa tiedotusta vaaratilanteista.
Kehittämisen kärjet
Elinvoiman osalta tärkeimpiä teemoja olivat työpaikkojen lisääminen, yrittäjyyden tukeminen, Hyrynsalmen imagon kohentaminen, väkiluvun kasvu sekä matkailun ja markkinoinnin vahvistaminen. Viihtyvyydessä korostui keskustan yleisilmeen kohentaminen, erityisesti vanhojen rakennusten purkaminen, torin kehittäminen ja jouluvalojen lisääminen. Palveluiden osalta toivottiin lisää aktiviteetteja lapsille, nuorille ja senioreille, talonmiespalveluita sekä terveydenhuollon pysyvyyttä. Tiestö, laadukkaat vuokra-asunnot, liikuntapaikat ja reitistöjen kunto nousivat merkittäviksi infrastruktuuriteemoiksi.
Osallistavan budjetoinnin ideat (15 000 €)
Ehdotukset painottuivat vahvasti liikuntaan ja ulkoiluun: Iskun kentän parantaminen, avantouintipaikka, frisbeegolf, ulkoliikuntalaitteet, uudet reitit, koirapuisto sekä pyöräily- ja kävelyreittien kehittäminen. Toisena kokonaisuutena korostuivat viihtyisyys ja siisteys, kuten torin kehittäminen, lisää penkkejä, rantojen kunnostus ja kylämaiseman kohentaminen. Lapsille ja nuorille ehdotettiin mm. välituntialueen uudistamista, harrastustoimintaa ja nuorisotilojen kehittämistä. Myös tapahtumaideat, ikäihmisten arjen helpottaminen ja matkailun edistäminen nousivat esiin.
Hyrynsalmen houkuttelevuus ja sen vahvistaminen
Hyrynsalmen vahvuuksia ovat vastaajien mukaan luonto, monipuoliset ja edulliset liikunta- ja vapaa-ajan mahdollisuudet, lapsiperheiden palvelut (mm. maksuton varhaiskasvatus), edullinen asuminen, matkailu, hyvä turvallisuuden tunne, rauhallisuus ja yhteisöllinen ilmapiiri. Näitä vahvuuksia voisi vahvistaa panostamalla yrittäjyyden tukemiseen, matkailun kehittämiseen, palveluiden pysyvyyteen, yhteisöllisiin tapahtumiin sekä kunnan viihtyisyyteen ja aktiiviseen markkinointiin.

