Saavutettavuustyökalut

Valikko

b hyrynsalmi

maanantai, 29 syyskuu 2025 15:36

Mutkuttelu ei auta – nyt on aika kiinnittää heijastimet 

Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan jopa 99 prosenttia suomalaisista kokee jalankulkijan heijastimen käytön todella tai melko tärkeänä. Ei mitään mutkuja -kampanja muistuttaa ottamaan heijastimet nyt syksyn tullen käyttöön. Jotta unohdus ei olisi mahdollinen, kannattaa heijastimet kiinnittää jo valmiiksi takkeihin ja laukkuihin.

Liikenneturva kysyi suomalaisten mielipiteitä turvavarusteista toukokuussa 2025. Kysely osoitti, että heijastin koetaan tarpeelliseksi pimeällä ja hämärässä myös kaupungissa. 

”Suomalaiset pitävät heijastimen käyttöä pimeällä itsestäänselvyytenä. Niin hyvin ajatus on meihin iskostunut. On myös ilo huomata, että heijastin on havaittu tärkeäksi myös kaupungissa. Vaikka kaupunkien keskustat ovat valaistuja, katvealueita, puita ja muita valoja sekä heijastuksia on paljon. Tällöin heijastimet auttavat kävelijää näkymään,” painottaa Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi.

 

Heijastin koetaan turvavyön jälkeen tärkeimmäksi turvavarusteeksi

Vastaajilta kysyttiin myös, miten he suhtautuvat turvavyöhön henkilö- ja linja-autossa sekä kypärään pyöräillessä että sähköpotkulautaillessa. Suhtautumisen lisäksi haluttiin tietää miten he itse käyttävät eri turvavarusteita.

Jalankulkijan heijastinta piti todella tai melko tärkeänä 99 prosenttia vastanneista.

”Kaikki turvavarusteet ovat tärkeitä. Turvavyö auttaa onnettomuuden sattuessa auton sisällä. Heijastin ei poista autoilijoiden vastuuta liikenteessä, vaan se edesauttaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden näkymistä. Autoilijan on aina ajettava sellaista nopeutta, että hän pystyy pysäyttämään autonsa suojatien eteen myös pimeällä tai sateella”, Niemi muistuttaa.

”Heijastimella voidaan ehkäistä, ettei onnettomuutta pääse tapahtumaan. Heijastimen käyttö koetaan tärkeäksi, sillä kaikki meistä kulkee jalkaisin. Tässä on hyvä muistuttaa, että heijastin on hyvä olla autoilijankin hihassa, sillä harva meistä pystyy ajamaan työpöytänsä ääreen, vaan jossain kohtaa päivää ollaan jalankulkijana liikkeellä.”

Heijastinta kertoi käyttävänsä aina tai yleensä 82 % vastaajista.

 

Unohtaminen on inhimillistä, mutta ei riittävä syy

Liikenneturvan Ei mitään mutkuja -heijastinkampanjan tavoitteena on muistuttaa näkyvästi, että viimeistään nyt on aika ottaa heijastimet käyttöön.  

”On inhimillistä, että kiireessä ei tule otettua heijastimia mukaan, mutta tähänkin on ratkaisu: heijastimet kannattaa kiinnittää jo valmiiksi kaikkiin syksyn ja talven aikana käytettäviin takkeihin ja laukkuihin. Näin heijastinta ei voi unohtaa, kun se on aina valmiina,” Niemi muistuttaa.  

 

Lisätietoja

Liikenneturva, suunnittelija Tomi Niemi, 020 7282 334

Ei mitään mutkuja -kampanjasta, viestinnän suunnittelija Petra Ruonakoski, 020 7282 368

**Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä kyselyllä toukokuussa 2025. Kyselyn toteutti Verian ja siihen vastasi yhteensä 1212 henkilöä. Autoilijoita oli 82 %.

Hyrynsalmen kunta

Laskutie 1
89400 Hyrynsalmi
kunta(e)hyrynsalmi.fi

Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi(e)hyrynsalmi.fi

Aukioloajat

Kunnanvirasto on avoinna
ma - pe klo 9 - 15
(suljettu klo 11 - 11.30)

 

 

 

 



Kirjaudu sisään

Hyrynsalmen kunnan Facebook-kanava

Hyrynsalmen kunnan Youtube-kanava

Hyrynsalmen kunnan Instagram-kanava