Saavutettavuustyökalut

Valikko

b hyrynsalmi

torstai, 28 joulukuu 2023 12:22

Hyrynsalmen kunnan JTF-hankkeen rekrytoinnit avattu

Ylä- ja Itä-Kainuun vihreän siirtymän osaamiskeskus – Hyrynsalmen, Kuhmon, Puolangan, Ristijärven ja Suomussalmen yhteinen JTF-hanke

Tule kehittämistöihin Hyrynsalmelle. Reilun 2000 asukkaan Hyrynsalmi profiloituu maaseutumaisena, palveluvaltaisena, monipaikkaisena, luontoresursseiltaan monipuolisena ja vahvana sekä taloudeltaan vakaana kehittäjäkuntana. Alueen vahvuuksia ovat moni-ilmeinen luonto ja monipuoliset kunnalliset, kaupalliset ja vapaa-ajan palvelut. Luontoresurssit luovat erinomaiset puitteet monipuolisen biotalouden, kestävän energiatalouden (erityisesti tuuli- ja aurinkovoima) ja luontoon ja kulttuuriin perustuvan matkailun kehittämiselle.

JTF-hankkeen päähakijana ja hallinnoijana toimii Hyrynsalmen kunta ja alueellisina partnereina toimivat Kuhmon kaupunki, Puolangan, Ristijärven ja Suomussalmen kunnat. Monipuolinen substanssin huippuosaaminen haetaan hankkeeseen yliopistojen avulla; hankkeen osatoteuttajina (omilla hankkeillaan) ovat Helsingin Yliopisto (HY) ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto (LUT) sekä Oulun Yliopiston Kerttu Saalasti -instituutti (KSI). Kaksivuotinen hanke (863 101 €) painottuu siten, että kuntahankkeen resurssit ovat yhteensä noin 60 % hankkeen kokonaisbudjetista.

Ylä- ja Itä-Kainuun vihreän siirtymän osaamiskeskuksen luomiselle on nyt strategisesti hyvä hetki. Oikeudenmukaisen siirtymän periaatteet edellyttävät, että Ylä- ja Itä-Kainuun energia- ja raaka-ainepotentiaalien käyttö suunnitellaan siten, että ne hyödyttävät optimaalisesti alueen kuntia ja asukkaita sekä yrityksiä. Hankkeessa pilotoidaan uudenlaista alueiden, kuntien, yritysten ja yliopistojen välistä yhteistyömallia, jonka tarkoituksena on vihreän siirtymän investointien vauhdittaminen, alueelle kohdistuvien talous- ja työllisyysvaikutusten vahvistaminen, eri intressiryhmien kattava huomioiminen ja oikeudenmukaisen siirtymän periaatteiden toteutuminen. Tavoitteita edistetään hankkeessa perustamalla viiden kunnan ja kolmen yliopiston yhteinen vihreän siirtymän osaamiskeskus, jonka tehtävänä on juurruttaa alueelle kattava osaaminen omien luonnonvarojen ja energiavarojen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään hyödyntämiseen ja jalostamiseen mahdollisimman korkean lisäarvon tuotteiksi. Hankkeen aikana kunnat ja yliopistot tekevät tiivistä yhteistyötä alueen asukkaiden, yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Perustettava osaamiskeskus toimii verkostomaisesti, pääosin hankkeen nettiportaalin ja somekanavien kautta. Hankkeen aikana kehitettävistä teemoista järjestetään info- ja koulutustilaisuuksia sekä keskusteluita eri kohderyhmille ja viestitään aktiivisesti somen, blogien ja videoiden kautta.

Hanke tarjoaa monipuolisen näköalapaikan ja innovatiivisen kehittymis- ja kehittämisympäristön motivoituneille hankeosaajille ja hanketiimille. Hankkeeseen rekrytoidaan projektipäällikkö, hankekoordinaattori ja koulutussuunnittelija.


Hyrynsalmen kunnassa on haettavana projektipäällikön, hankekoordinaattorin ja koulutussuunnittelijan määräaikaiset tehtävät ajalle 1.2.2024-31.12.2025. 

Tehtäviä voi hakea Kuntarekryn kautta 16.1.2024 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoa tehtävistä Kuntarekry.fi tai kunnanjohtaja Heimo Keränen p. 044 710 4400, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

JTF-HY -hankesuunnitelma

Hyrynsalmen kunta

Laskutie 1
89400 Hyrynsalmi
kunta(e)hyrynsalmi.fi

Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi(e)hyrynsalmi.fi

Aukioloajat

Kunnanvirasto on avoinna
ma - pe klo 9 - 15
(suljettu klo 11 - 11.30)

 

 

 

 



Kirjaudu sisään

Hyrynsalmen kunnan Facebook-kanava

Hyrynsalmen kunnan Youtube-kanava

Hyrynsalmen kunnan Instagram-kanava