Hyrynsalmen omatoimikirjasto avataan maanantaina 27.8.2018
Normaalien aukioloaikojen lisäksi kirjastoon pääsee myös aamulla, illalla ja viikonloppuina. Omatoimiaikana kirjastoon pääsee sisään voimassaolevilla Kainet-kirjastokimpan kirjastokortilla ja verkkokirjaston tunnusluvulla. Tunnusluvun saa kirjastosta. Kirjaston ovenpielessä on lukulaite, jossa kirjastokortti luetaan. Alle 15-vuotiaille asiakkaille omatoimikirjaston käyttöoikeuden hakee ja kirjaston käytöstä vastaa huoltaja.
Omatoimiaikana asiakkaat voivat lainata aineistoa automaatilla, lukea lehtiä, käyttää tietokoneita. Henkilökuntaa edellyttävät kirjaston palvelut eivät ole käytettävissä. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi maksujen maksaminen, tulostus, kopiointi ja kuntosaliasiat. Varatun aineiston voi noutaa varaushyllystä saapumisilmoituksen mukana tulleen varausnumeron perusteella. Käyttäjät sitoutuvat noudattamaan kirjaston käyttösääntöjä. Sisään kirjautunut asiakas on vastuussa omasta ja mukana tulleiden asiakkaiden käyttäytymisestä. Omatoimikirjaston turvallisuutta valvotaan tallentavalla kameravalvonnalla. Henkilökunnan ollessa paikalla kirjasto palvelee tavalliseen tapaan.
Omatoimiajat ovat ma ja ke klo 9-11 ja 18-20, ti, to ja pe klo 9-11 ja 16-20 sekä viikonloppuisin klo 9-18. Normaalit aukioloajat, jolloin henkilökunta on paikalla ovat ma ja ke klo 11-18, ti, to ja pe klo 11-16.