Monipuolinen lukutaito on turvallisen yhteiskunnan, toimivan demokratian ja tasa-arvon perusta. Lukutaito on myös tärkeä myös yksilön oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta.
Lukutaidon eriytymistä tapahtuu jo perusopetuksen aikana ja heikosti lukevien määrä on erityisesti nuorten keskuudessa lisääntynyt. Lukutaidon kehityssuunnan muuttamiseksi on lukutaitotyöhön kannustettava mukaan kaikki toimijat ja koko yhteiskunta.
Sydän-Kainuun kunnissa onkin käynnistynyt 4.8. ”Sydän-Kainuun lukevat kunnat”-hanke, jossa ovat mukana Hyrynsalmen, Paltamon sekä Ristijärven kunnat.
Hankkeen tavoitteena on luoda kuntien yhteinen lukutaitostrategia. Lukutaitostrategian idea on kaiken ikäisten kuntalaisten lukutaidon vahvistaminen kunnan eri palvelujen ja toimialojen kanssa tehtävän yhteistyön kautta. Hankkeen pääpainopisteinä ovat ”lukeva kunta”, ”lukeva koulu” ja ”lukeva varhaiskasvatus.
Kuntarajojen yli tehtävän yhteistoiminnan avulla lisätään alueellista tasa-arvoa, lukemisen edistämistä ja lukutaitoa.
Hankkeessa työskentelee Hyrynsalmen kirjaston virkailija Hanna Oikarinen.
